Kunnianosoitus 103-vuotiaalle rakennukselle:
Tarvasjoen nuorisoseurantalo sai kunnostusavustuksen 2015.
Tarvasjoen Nuorisoseura ry aloitti perusparannustyöt nuorisoseurantalo Vuorilinnassa keväällä 2015.
Peruskorjauksen suunnittelu ja ulkopintojen remontti pääsee vauhtiin Suomen Kotiseutuliiton myöntämän 33 000 euron valtionavustuksen turvin.
2015 vuonna tarkoituksena on vesikaton, räystäiden, ikkunoiden, ulko-ovien ja julkisivulaudoituksen kunnostuksen sekä maalaustöiden lisäksi suorittaa muun muassa
sähkö- ,rakenne- ja arkkitehtisuunnittelua.
Kustannukset vuonna 2015 ovat reilu 84 000 euroa, josta talkootyötä tehdään 25 000 euron edestä.
Talkootyön merkitys yhdistystoiminnassa on valtava. ilman sitä ja saamaamme avustusta kyseistä peruskorjausta olisi mahdotonta toteuttaa, Tarvasjoen Nuorisoseuran puheenjohtaja Marko Tuominen toteaa.
Nuorisoseuran remonttitoimikunnan vetäjien Kari Kilkkilän ja Veijo Tapanaisen mukaan perusparantaminen tulee kokonaisuudessaan kestämään useampia vuosia.
Joka vuodelle haemme uuden Suomen Kotiseutuliiton myöntämän avustuksen, koska korjaussuunnitelmassa on kaavailtu esimerkiksi vuodelle 2016 isompina projekteina ala- ja yläpohjan lahovikojen sekä eristeiden korjausta, sähköasennustöitä, sisäkattojen, sisäseinäpintojen ja lattioiden uudistamista, Kilkkilä kertoo.
Avustuksia myönnetään kaikille avoimien seurantalojen toimivuuden parantamiseksi sekä niiden välttämättömien korjausten tukemiseksi.
Aikaisemmin hyvinkin vilkas yhdistys- ja juhlatoiminta on nuorisoseurantalolla sammunut. Talon salia on käytetty viime vuosina vain pihassa toimivan kesäteatterin kahviona.
Peruskorjauksen jälkeen toimintoja voidaan siirtää tänne takaisin.
Esimerkiksi nuorisoseuran tanhuryhmä harjoittelee ja esiintyy nykyisin Nuortentalo Tarvashovissa, koska seurantalo on huonossa kunnossa, Tuominen sanoo.
Vuoden 2012 heinäkuussa Tarvasjoen Nuorisoseuran omistukseen siirtynyt Vuorilinna viettää tänä vuonna 103-vuotista taivaltaan.
Vuoden 2016 elokuu on sen sijaan Tarvasjoen Nuorisoseuralle merkityksellinen, sillä yhdistys täyttää silloin 120 vuotta.
On hyvä, että talo saadaan ainakin ulkopuolisesti kuntoon yhdistyksen merkkivuoden kunniaksi, Tapanainen kommentoi.
Peruskorjauksen tekeminen oli ollut suunnitelmissa Työväenyhdistyksellä jo ennen kuin nuorisoseura hankki talon itselleen, nuorisoseuralla tarve oli tiedossa ja suunnitelmissa alusta alkaen. Ensimmäisten vuosien aikana olemmekin tutkineet avustusmahdollisuuksia tällaisen suojelukohteen perusparantamiselle Tuominen lisää.
Tanhutanssiryhmän lisäksi nuorisoseuran päätoimintaan kuuluu kesäteatteri, joka aloittaa jälleen esityskautensa 12. kesäkuuta.
Kesäteatteri on toiminut Vuorilinnassa noin 15 vuoden ajan. Lisäksi Kalevan Nuoret käyttävät taloa satunnaisesti toiminnassaan.